Interior

Interior 1 Oil on board, 80x90 cm, 2011

Interior 2-5, 4 pieces, 61x34, Oil on board, 2011

Interior 6, Oil on board, 61x34 cm, 2011

Interior 7-8, Oil on board, 61x34 cm, 2011

Interior 9, Oil on board, 80x90 cm, 2011

Interior 10, Oil on board, 91x61 cm, 2011

Interior

Interiör

I en konstnärs liv kommer det tider, när det finns behov av att se tillbaka på sin produktion. För mig har en sådan tid infallit nu, framförallt p g a stora omställningar i mitt eget liv, så det är naturligt att blicka tillbaka och försöka skapa kontinuitet och orientera mig i min nya tillvaro.

När jag blickar bakåt, kan jag konstatera att mänskan och rummet har varit återkommande motiv. Rummet som har avbildats, har varit än det yttre rummet, än mänskans inre rum. Oberoende av vilket rum jag har avbildat, är rummet framförallt ett existentiellt rum. Det yttre rummet har förvandlats till en metafor för existensen, en scen där mänskan är som en flyktig gäst på resa genom tidens flöde, en försvinnande gestalt, alltid i rörelse, alltid på väg. Det kanske inte är så konstigt med tanke på att den röda tråden, mitt övergripande tema, är tiden och mänskan.

Förändringar i mitt måleri dyker alltid upp av sig själva. Ingenting har heller någonsin dykt upp, utan att det burit på en starkt laddad inre motivation och en mening för mig själv. Måleriet har tagit en ny vändning och efteråt gäller det att börja söka innebörden i det faktum, som redan har ägt rum. Ibland är jag genast med på noterna och har nycklar till det som händer. Ibland reser jag genom en stor ovisshet, innan målningarna börjar avslöja sina betydelser. Det har varit mycket huvudbry den här gången: varifrån kommer dessa målningar och vad bär de för mening? Mest förbryllad har jag varit över att interiören, som på något sätt aldrig blivit meningsbärande för mig som målare, plötsligt bara finns där.

Förändringar i mitt måleri har alltid hört samman med förändringar i mitt yttre liv. I knappa tjugo års tid har min man och jag renoverat ett gammalt hus från grunden. Jag har sett det förändras, sett gammalt brytas ner och uppstå i ny form och nytt byggas upp. Huset, 150 år gammalt och beläget i ett gammalt kulturlandskap, ger mig en konkret känsla av att vara ett led i den historiska tiden. I det långsamma, meditativa bygget har huset vuxit in i mig och jag har vuxit in i huset. För ett år sedan flyttade jag till Åland, efter nitton år av pendlande. Livet på landet har ett annat tempo. Om jag oroade mig för att ”bli blind” för skönheten i naturen och näromgivningen, när jag ständigt vistas i den, så kan jag bara med stor tillfredsställelse konstatera att det har gått precis tvärtom. I tystnaden och långsamheten öppnar sig nya hemligheter, som bara avslöjar sig för den som tar sig tid att vara stilla. Det repetitiva elementet i vardagen avslöjar en rikedom av nyanser och variationer. Hur faller ljuset just idag? Hur vandrar ljuset i rummet under olika årstider och väderförhållanden? Det som kan te sig som ett jämntjockt sjok av novembergrått, blir till en rik palett av förändringar som ständigt äger rum. Varje dag, om än aldrig så grå och regnig, bär på sin egen unika karaktär. Ingen dag är den andra lik. I mina målningar finns det repetitiva elementet närvarande; några få motiv, laddade med ny betydelse i varje enskild målning.

Huset står i den psykoanalytiska teorin för mänskans identitet. Ett långt och långsamt husbygge i den yttre världen har också samtidigt inneburit ett identitetsbygge, en resa inåt. Att bygga är att längta. Att bygga är att drömma. I mina målningar har interiören för mig kommit att betyda både ett yttre, fysiskt konkret avbildat rum och ett inre existentiellt, poetiskt och imaginärt rum. Förtätade betydelser, överlappningar, ambivalens, en lek med rytm, upprepning och variation kan sägas vara poesins särmärke. Jag rör mig nu i en friare rymd än förut. Interiören har starkt geometriska kvaliteter: fyrkanter, trianglar, cirklar. Samtidigt som de innebär något statiskt, innebär de en förenkling som pekar mot det abstrakta måleriet. De geometriska grundformerna finns också långt bak i tiden i alla kulturer och de är laddade med andlig och existentiell symbolik. Inom mig återvänder jag till mitt ursprung: bildkonstnären och litteraturvetaren har äntligen hittat ett hem, inte ett delat, utan ett gemensamt inre rum.

Sisätila

Taiteilijan on joskus elämässään tarve katsoa taaksepäin ja tarkkailla tuotantoaan. Itseni kohdalla sellainen aika on nyt, ennen kaikkea sen vuoksi, että omassa elämässäni on tapahtunut suuria muutoksia. Tämän vuoksi on luonnollista tutkiskella menneisyyttä, ja näin luoda jatkuvuutta ja sopeutua uuteen elämään.

Kun katson taaksepäin, voin todeta, että ihminen ja tila ovat olleet toistuvia aiheitani. Olen kuvannut sekä ulkoista tilaa, että ihmisen sisäistä huonetta. Riippumatta siitä mitä olen kuvannut, kyseessä on ennen kaikkea ollut eksistentiaalinen tila. Ulkoisesta huoneesta on tullut olemassaolon metafora, näyttämö, jolla ihminen on hetkellinen vieras matkalla kautta aikojen, haihtuva hahmo aina liikkeellä, aina matkalla. Punainen lanka, yleisteema maalauksissani on aina ollut aika ja ihminen.

Muutokset maalauksessani ilmaantuvat aina itsestään. Kyseessä on yleensä ollut jokin voimakas sisäinen motivaatio tai henkilökohtainen merkitys. Maalaukseni on vaihtanut suuntaa, ja olen jälkeenpäin joutunut miettimään jo tapahtuneen tosiasian merkitystä. Toisinaan olen heti kärryillä, ja minulla on tapahtumien avaimet käsissäni. Joskus elän epävarmuudessa ennenkuin maalaukset paljastavat merkityksensä. Tällä kertaa minulla on ollut paljon päänvaivaa: mistä nämä maalaukset tulevat ja mitä ne tarkoittavat? Eniten minua on ihmetyttänyt mistä sisätila, jolla ei koskaan ole ollut minulle maalarina mitään merkitystä, yhtäkkiä on ilmaantunut maalauksiini.

Muutokset maalauksessani ovat aina yhteydessä ulkoisen elämäni muutoksiin. Vajaat kaksikymmentä vuotta olemme yhdessä mieheni kanssa kunnostaneet vanhaa taloa perustuksia myöten. 150 vuotta vanha talo sijaitsee vanhalla kulttuuriseudulla, ja tunnen olevani konkreetti osa historiallista aikaa. Hitaan ja meditatiivisen korjaustyön aikana talosta on tullut osa minua ja minusta on tullut osa taloa. Vuosi sitten muutin pysyvästi Ahvenanmaalle, yhdeksäntoista vuoden edestakaisen matkustamisen jälkeen. Maalaiselämällä on oma rytminsä. Aluksi pelkäsin, että ajan myötä ”sokeudun”, enkä enää huomaa luonnon ja lähiseudun kauneutta, koska elän siellä koko ajan. Onneksi olen huomannut, että asia on aivan päin vastoin. Olemassaolon hiljaisuudessa ja hitaudessa avautuu uusia salaisuuksia, jotka huomaa vain jos itse on aivan hiljaa. Arjen toistuva elementti saattaa näkyviin sävyjen ja variaatioiden runsauden. Miten valo osuu juuri tänään? Kuinka valo liikkuu huoneessa eri vuodenaikoina ja eri sääolosuhteissa? Marraskuun tasapaksusta harmaudesta saattaa kehittyä ikuisesti muuttuva rikas paletti. Jokainen päivä, oli se sitten kuinka harmaa ja sateinen tahansa, on ainutlaatuinen. Kaikki päivät ovat erilaisia. Kertaan maalauksissani muutamaa aihetta, joihin latautuu uusia merkityksiä jokaisessa maalauksessa.

Psykoanalyyttisessä teoriassa talo merkitsee ihmisen identiteettiä. Ulkoisen maailman pitkä ja hidas talon rakentaminen on samalla merkinnyt identiteetin rakentamista, matkaa sisimpääni. Rakentaminen om kaipaamista. Rakentaminen on haaveilemista. Maalauksissani sisätila merkitsee sekä ulkoista, fyysistä, konkreettisesti kuvattua huonetta, että sisäistä, eksistentiaalista, runollista ja kuvitteellista huonetta. Tiivistämistä, päällekkäisyyttä, ambivalenssia, rytmillä leikkimistä, kertausta ja vaihtelua. Liikun nyt entistä vapaammassa tilassa. Sisätilan ominaisuudet ovat voimakkaan geometrisia: neliöitä, kolmioita, ympyröitä. Niiden luonne on staattinen, mutta samalla ne ovat yksinkertaistamista, joka viittaa abstraktiin maalaukseen. Geometriset perusmuodot esiintyvät kaikissa muinaiskulttuureissa, ja ne ovat täynnä henkistä ja eksistentiaalista symboliikkaa. Palaan sisimmässäni alkuperääni: kuvataiteilija ja kirjallisuustieteilijä on vihdoin löytänyt kodin, ei jaetun, vaan yhteisen sisäisen huoneen.  

Käännös Birgitta Björkqvist

Interior

In an artist's life there comes a time when you need to review your production in retrospect. For me that time has come, mostly because of big changes in my personal life. Therefore it is natural for me to look back and thus create a sense of continuity ant to orientate myself in my new existence.

Looking back I can see that people and space have been my recurring subjects. I have painted the external space as well as the inner room of man. Regardless of which room I have painted, it has always been an existential place. The outer room has been turned into a metaphor for existence, a stage where man is a fleeting guest traveling through the passage of time, a vanishing figure, forever on the move. It is perhaps not surprising, given that the main thread, my overall theme has always been time and man.

Changes in my painting always turn up on their own accord. Everything that has emerged has been charged with a strong inner motivation and personal meaning. As I notice that my painting has taken a new direction, I have to start searching for the meaning of a fact that has already taken place. Sometimes I know at once what is going on. And sometimes I have to live with the uncertainty, until my paintings start to reveal their meanings. I have had many headaches this time: where do these paintings come from and what do they mean? The ting that has puzzled me the most is from where the interior, which never has had any meaning to me as a painter before, suddenly has emerged.

Changes in my painting have always been associated with changes in my outer life. For almost twenty years my husband and I have done a complete renovation of an old house. I have seen the ongoing change, old things have disappeared and emerged in a new form, new things have been built. The 150 year old house, which is situated in an old cultural landscape, gives me a real sense of being a part of historical time. During the slow, meditative construction work the house has become a part of me, and I have become a part of the house. A year ago I moved to Åland, after nineteen years of commuting. Country life has a different pace. I worried that I would become ”blind” and not notice the beauty of nature and the surroundings anymore, when I lived there all the time, but I can tell, with great satisfaction, that it has been just the opposite. New secrets open up in the silence and in the slowness. They only reveal themselves to you if you take the time to be still. The repetitive element in everyday life reveals an abundance of shades and variations. How does the light fall today? How does it wander through the room during different seasons and weather conditions? A dull and grey November day becomes a rich palette of changes that are constantly taking place. Every day has its own unique character. No day is ever the same. The repetitive element is present in my paintings, only a few subjects, loaded with new meaning in each painting.

In psychoanalytic theory the house stands for human identity. The long and slow construction of a house in the outer world has also meant the building of an identity, a journey inward. Building is yearning. Building is hoping. In my paintings the interior has come to mean both an outer concretely depicted room and an inner existential, poetic and imaginary room. A tense atmosphere, overlapping, ambivalence, a play with rhytm, repetition and variation are distinct features of the poetry. I now move in a freer space than before. The interior has strong geometric qualities: squares, triangles, circles. While they are static, they are also a kind of simplification, pointing to abstract painting. The basic geometric shapes are found in all ancient cultures, and they are loaded with spiritual and existential symbolism. Within me, I return to my origin, the painter and the literary scholar has finally found a home, an inner room that is not divided, but shared. 

Galleri Kakelhallen Transport 2013

Turku harbor, Oil on board, 61x68 cm, 2003 

In memoriam, 2002, 61x46 cm, Oil on board

Vacation in Spain, Oil on board, 61x68, 2003

Vacation in Spain, Oil on board, 61x68 cm, 2003

Viking Line, 68x61 cm, Oil on board, 2003

Untitled, Oil on board, 30x22 cm

Untitled, Oil on board, 22x30 cm

Untitled, Oil on board, 20x30 cm

Drawing, 16x25 cm

Drawing, 16x25 cm

Drawing, 16x25 cm

Drawing, 16x25 cm

Drawing, 16x25 cm

Drawing, 25x16 cm

Transport

For a long time now, I have been tempted by the thought of putting together an exhibition under the title Transport, but I have not found the right space, context or time for this. But finally the time and the place is right.

One of the reasons that Kakelhallen is an especially appropriate place for the exhibition Transport, is that I have been showing paintings here on many occasions since 1997. Part of my background as an artist, with all the changes that have occurred during the years, is firmly rooted in this specific space. The creative process of the artist can be described as a constant state of transit through time. The works of art that are finally part of the exhibition only represent a fraction of your production.

From a large selection of artworks you can select pieces for an exhibition on different grounds. Sometimes I choose what seems to be the the core of my production from a suite of paintings under a specific theme. Sometimes I choose to create a collection of something new and surprising that has emerged because I have stretched myself over my comfort zone. Sometimes a particularly successful series is chosen, and occasionally you choose a broader selection to see how different pieces work together in a meaningful whole.

Regardless of how the selection is done, many works are left out. Before each exhibition I have to decide what this exhibition is going to look like. I have to choose from a lot of different possibilities. My aim is always to conceal the chaos of trial and error of the creative process. And I share that ambition with most artists.

A large part of an artist's work consists of abidance and anticipation, of what I call a transport through time. Painting is always a connection between process and outcome. This involves individual paintings as well as selecting paintings for an exhibition. Painting is a cyclic process where elements alternately appear and disappear, to recur again in a fresh and processed form.

Today, exhibitions usually consist of homogeneous collections of art. Times are experimental and pieces that are sorted out because they do not fit into a suite, are hardly ever shown. You can easily get the impression that artists create straightforward entities, and the experimental side of painting remains unseen. Even art historians do their best to divide an artist’s life into different periods.

In an exhibition only some works from a period are shown, while others are left out. The pieces that are shown are acknowledged and seen by the audience. Even in the artist's own mind the exhibition becomes a milestone, a fait accompli. Thus the other pieces are quite unfairly sidelined. They are not inferior or less valuable, but they remain invisible and unseen.

Painting is a series of concrete decisions, where one thing leads to another. During the process everything is still possible and all the doors are open. But when you select the works for an exhibition, you go through one door and you close the others. Evidently you have a need to bring order and create stories. Transport is an exhibition about stories that have lived their lives invisible and in silence.

Transport

Minua on jo kauan houkuttanut ajatus pystyttää näyttely, jonka teemana on Transport, siirtyminen, mutta tähän ei ole löytynyt sopivaa tilaa, asiayhteyttä tai ajankohtaa. Nyt vihdoin minulla on tähän tilaisuus.

Tämän näyttelyn paikaksi sopii hyvin juuri Kakelhallen, koska vuosien varrella minulla on ollut täällä jo monta näyttelyä. Taustani kuvataiteilijana, kaikki vuosien varrella kokemani muutokset, ovat lujasti sidottu juuri tähän tilaan. Taiteilijan luovaa prosessia voi kuvata eräänlaisena ainaisena siirtymisvaiheena. Loppujen lopuksi vain murto-osa taiteilijan tuotannosta on mukana näyttelyssä.

Teosten karsiminen näyttelyä varten voi tapahtua monin eri perustein. Joskus valitsen tuotannostani ne teokset, jotka vaikuttavat olevan määrätyn sarjan tai teeman ydinteoksia. Joskus rakennan kokonaisuuden töistä, jotka ovat aivan uudenlaisia ja yllättäviä, joissa olen heittäytynyt oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Joskus valitsen jonkin erityisen onnistuneen kuvasarjan, tai sitten valitsen laajemman valikoiman, jolloin tarkastelen kuinka nämä erilaiset teokset ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja muodostavat kokonaisuuden.

Riippumatta siitä, millä perusteilla teoksia valitaan, suuri osa karsiutuu pois. Jokaista näyttelyä suunnitellessani, joudun päättämään minkälaiseksi juuri tämä näyttely muodostuu. Joudun valitsemaan monen eri vaihtoehdon välillä. Pyrkimykseni kuitenkin on, että yrityksistä ja erehdyksistä koostuva luovan prosessin kaaos jää näkymättömäksi. Suurimmalla osalla taiteilijoista on varmaankin tämä sama tavoite.

Mielestäni suuri osa kuvataiteilijan työtä on eräänlaista matkustamista. Matka on jatkuvaa muutosta ja siihen sopeutumista. Luomisprosessin ja lopputuloksen välinen suhde on aina osa maalaamista. Asiaan kuuluvat sekä yksittäiset maalaukset että eri näyttelyihin valitut eri maalauskokonaisuudet. Maalaaminen on syklinen prosessi, jossa eri ainesosat tulevat esiin, häviävät ja palaavat jälleen uudessa, työstetyssä muodossa.

Taidenäyttelyissä esitellään nykyään useimmiten yhtenäisiä teoskokonaisuuksia. Kokeiluun käytetty aika ja karsiutuneet teokset, jotka eivät sovi mihinkään kokonaisuuteen, eivät tule esille. Tästä syntyy helposti käsitys, että taiteilija luo suoraviivaisia kokonaisuuksia, ja maalaamisen kokeileva puoli jää näkymättömäksi. Myös taidehistorioitsijat luokittelevat parhaansa mukaan taiteilijan elämän eri kausiin.

Näyttelyssä on usein esillä vain osa jonkun aikakauden teoksista. Muut saman aikakauden teokset karsiutuvat pois. Näytteillä olevat teokset saavat osakseen huomiota ja tunnustusta. Myös taiteilijan omassa mielessä näyttely on virstanpylväs, tapahtunut tosiasia. Tällöin muut teokset jäävät epäoikeudenmukaisesti taustalle. Nämä teokset eivät ole huonompia tai vähemmän arvokkaita, mutta niistä tulee näkymättömiä.

Maalaus on sarja konkreettisia päätöksiä, jossa yksi asia johtaa toiseen. Prosessin aikana kaikki on vielä mahdollista ja kaikki ovet ovat avoinna. Kun taiteilja on valinnut teokset näyttelyynsä, hän on samalla astunut yhdestä ovesta sisään, ja sulkenut muut ovet. Ihmisellä on ilmeinen tarve luoda järjestystä ja kertomuksia. Transport näyttely on kertomus tarinoista, jotka ovat eläneet elämäänsä näkymättöminä ja hiljaa.

Transport

Jag har länge varit lockad av tanken att sätta ihop en utställning under titeln Transport, men inte hittat rätt utrymme, sammanhang och tidpunkt för detta. Nu har rätt tid och tillfälle äntligen kommit.

En av orsakerna till att Transport passar speciellt bra på Kakelhallen, är att jag har ställt ut här i flera omgångar sedan 1997. En del av min historia som konstnär, med alla de förändringar som sker under årens lopp, är konkret förankrad i just detta specifika utrymme. Den skapande processen som konstnären lever i, kan karakteriseras som ett ständigt transittillstånd. Det som sist och slutligen finns med på utställningen utgör bara en bråkdel av ens produktion.

Ur en stor mängd verk kan man inför en utställning sålla ut verk på olika grunder. Ibland väljer jag det, som verkar vara kärnan i produktionen av en svit under ett specifikt tema. Ibland väljer jag att bygga upp en helhet av något nytt och överraskande som har blivit till och där jag har sträckt mig över min komfortzon. Ibland väljs någon enskild speciellt lyckad serie eller så väljs ett bredare urval för att se hur sinsemellan olika verk samverkar i en meningsfull helhet.

Oberoende av hur man väljer, faller mängder av verk bort. Och jag är tvungen att för varje enskild utställning bestämma hur just den här utställningen ska se ut, av en mängd olika möjliga lösningar. Min strävan är dock alltid, att det kaos av försök och misstag, som den skapande processen ohjälpligen innebär, inte syns på utställningen. Och den här strävan delar jag med det stora flertalet av konstnärer.

En stor del av bildskaparens arbete består av det jag kallar transportsträckor. Att måla, innefattar alltid en relation mellan process och slutresultat. Det handlar både om enskilda målningar, och urval av verk till utställningar. Att måla är en cyklisk process, där element ömsom dyker upp och försvinner, för att igen återkomma i en ny och bearbetad form.

Så som utställningskulturen ser ut idag, visas ofta enhetliga helheter av verk. Tiderna av sökande och det som gallras bort för att de inte platsar i någon svit, visas nästan aldrig. Man kan lätt få en uppfattning av att konstnären skapar rätlinjiga helheter medan den sökande sidan av måleriet blir osedd. Även konsthistorikerna gör ju sitt bästa för att konstruera olika perioder i konstnärens liv.

En utställning innebär således, att en del verk från en viss tidsperiod visas, medan andra verk faller bort. De verk som är med på utställningen blir bekräftade, sedda av publiken. Även i konstnärens eget medvetande förankras utställningen som en milstolpe, ett avslutat faktum. Då faller andra verk helt orättvist i skymundan. Verken är inte sämre eller mindre värda, men de blir osynliga och osedda.

Måleriet är en räcka av konkreta beslut, där en sak leder till nästa. Under processen är allt ännu en mångfald av möjligheter och öppna dörrar. När man väl har valt ut verken för utställningen, har man gått in genom en dörr och samtidigt stängt de övriga. I mänskan finns tydligen ett behov av att skapa ordning och berättelser. Transport är en utställning om berättelser som har levt sitt liv i det osynliga och tysta.  

jag deltar i konstrundan 2013. välkommen att besöka min ateljé 7-8.9. för mer information se www.konstrundan.fi

TRANSPARENT PAINTINGS

Transparent I, oil on board, 2009-2010

Transparent II, oil on board, 2009-2010


Transparent III, oil on board, 2009-2010

Transparent IV, oil on board, 2009-2010



Transparent VI, oil on board, 2009-2010

Transparent VII, oil on board, 2009-2010
Transparent VIII, oil on board, 2009-2010
Transparent IX, oil on board, 2009-2010

Transparent X, oil on board, 2009-2010

Transparent XI, oil on board, 2009-2010

Transparent XII, oil on board, 2009-2010

Transparent XIII, oil on board, 2009-2010

Transparent IVX, oil on board, 2009-2010

Transprarent VX, oil on board 90x80 cm, 2009-2010

Transparent VX, oil on board 90x80 cm, 2009-2010

Transparent VXI, 90x80 cm oil on board, 2009-2010
Transparent VXII, 90x80 cm oil on board, 2009-2010

Transparent VXIII, oil on board, 2009

TRANSPARENT TEXT

TRANSPARENT
Det förflutna är aldrig oåterkalleligt förbi.

Fysiken gör uppror mot rymden, tiden och tillvaron som absolut. Newtons lagar om rörelse sätter punkt för tanken om fasta positioner i rymden. Einsteins allmänna relativitetsteori definierar att tiden inte är konstant och att rymden är krökt. Kvantmekaniken och dess revolutionerande egenskap att inte förutse ett specifikt resultat, utan ett antal möjliga lösningar, har fört in ett element av oförutsebarhet i naturvetenskapen. Ljuset har inte en enda definierad egenskap, utan kan beskrivas både som vågrörelser och en ström av partiklar.

Precis som den moderna fysiken gjort tiden relativ har tiden för mina målningar blivit mer relativ. Varje målning har sin subjektiva tid och kan vara färdig i vilket ögonblick som helst. Färgen kan vara mer eller mindre bearbetad, bara några få skikt eller ett oändligt antal övermålningar och tvättningar. Den enskilda målningen och de olika serierna får gärna bära på flera olika parallella tider och rum.

När måleriet förändras, ändras även mitt förhållande till verkligheten.
Måleriet vill sitt eget, liksom livet vill sitt eget. Borta är smärtan i de ständigt försvinnande ögonblicken. Borta är den söndrande förändringsprocess, som mänskan obönhörligt är underkastad i sin vandring mot det slutgiltiga och döden. Borta är också a la prima måleriet, penseldragens och tidens horisontalitet och underkastelsen under fotografiets färger.

Ordet transparent kommer från det medeltida latinets transparentis. Ordet har en trefaldig betydelse. Genomskinlig som släpper genom ljus och genomsynlig, som man kan se igenom. En verksamhet eller bokföring kan beskrivas som transparent, d v s den kan genomskinas och döljer inte något. Jag laserar och tvättar. Pigmenten avslöjar nya, överraskande sidor när de bearbetas. Färgen har blivit självständig i förhållande till den fotografiska förlagan. Det uppstår djup och olika bildplan, överlappningar glidningar och ett mer obestämt, mångtydligt existentiellt rum. Fotografiets och måleriets tid och rum har omstrukturerats. Något nytt har kommit. Existensen har blivit transparent.

Det är inte bara mänskan och existensen som genom målningarna har blivit transparenta. Även mitt förhållande till konsthistoriens och måleriets tradition har blivit mer transparent. Mina nya målningar bär samtidigt på en referens till något mycket gammalt inom måleriet, lasurtekniken och till helt moderna reproducerbara bilder och en känsla av tryckets raster. Nu befinner jag mig plötsligt i ett nytt spektrum, där olika konsthistoriska tider och skikt på ett annat sätt andas genom de enskilda målningarna, som intertexter, glidningar och överlappningar.

När man är ung, kan man aldrig med säkerhet veta hur stor del av ens liv, som redan är levt. När man blir medelålders vet man småningom med säkerhet att åtminstone halva ens liv är levt. Hur förändrar det mig och mitt perspektiv, när en så stor del av mitt liv är redan är levt och finns bevarat i fragment, som minnen (inre) och foton (yttre dokument)? Fotoalbumet står för mänskans tid och minne. Fotoalbumet är vår egen historia, ett släktträd, där vi är del av en historisk, kulturell och mänsklig gemenskap. Vi ser tidens gång, hur vi förändras. Vi ser födelse och död. De bortgångnas anletsdrag i våra barn och barnbarn.

I måleriet gör jag det förflutna till presens. Jag väver mina egna bildvävar. Jag skapar sprickor i tiden. Jag återgår till det som varit och fyller det med närvaro och välvilja. Jag besöker platser där jag varit och omger mig med kärleken från mina nära och kära. Av den fakticitet som det förflutna bär, skapar jag ett eget inre rum. Så länge jag lever förändras mitt förflutna. Trots det levda livets verklighet är ingen betydelse förstenad och ingen stund oåterkalleligt förbi. Det som varit påverkar det som blir. Det som varit får sin betydelse av det som följer. Genom erinring och glömska ger jag näring åt tillvaron som genomlyst, skimrande, transparent. Mänskan och existensen är som evighetens speglingar. Gränsen mellan liv och död är tunn och skir, som ett andetag.


TRANSPARENT

The past is never irrevocably lost

Physics is a subject in constant revolt against the perception of space, time and existence as something finite. Newton’s laws of movement put an end to the notion of fixed positions in space. According to Einstein’s theory of relativity time is not a constant and space is curved. Quantum mechanics and their revolutionary quality of not predicting one specific outcome, but of instead offering a number of possible results, have introduced an element of unpredictability to the world of natural sciences. Light possesses more than one defined property and can thus be described both as wave motion and as a stream of particles.

Just as modern physics have introduced the notion of time as being relative, so my perception of time in relation to my paintings has become more relative. Each painting follows its own individual timeline and can be complete at any moment. The process of creating the right hues can be either complex or very simple. The colours can be applied in only a few layers or they can be the result of an endless amount of layers and colour washes. In my paintings I strive to capture parallel dimensions of time and space.

As the nature of my painting changes, my relationship to reality is also transformed. Gone is the pain of each fleeting moment that is lost forever. Gone is the tearing process of change that all human beings are fated to undergo on their journey towards irrevocable death. There is no more room for a la prima painting, no horizontality in the brush strokes or in the perception of time, no more submission to the colours of a photograph.

The word transparent derives from the Medieval Latin word transparentis and has a threefold meaning: translucent as in letting light through or transparent as in something or someone that it is easy to see through. It can also refer to an activity or to accounting that is transparent in the sense that nothing is hidden. I work with colour washes and in the process the pigments reveal new and unexpected aspects of themselves. The colours have achieved independence from the photographs that serve as inspiration for the paintings. New depth and new dimensions appear on the canvas. Something new has been added. Existence has become transparent.

Through these paintings not only man and existence have become translucent. My relationship to Art History and the traditions of painting has also become more transparent. My new work contains a reference both to the ancient technique of colour washing and to modern, reproducible pictures. A similarity to raster print can also be felt. I suddenly find myself immersed in a new spectrum, which allows the different layers of Art History to breathe more freely in my work: they seem to glide through the paintings, overlapping each other or appearing as intertexts, thus creating a less defined, more ambiguous existential room where the concepts of time and space in photography and in painting have been restructured.

A young person can never with certainty know how much of his life he has already lived. A middle-aged person slowly becomes aware of the fact that he has lived at least half of his life. How does this insight change me and my perception of life? When I have already lived a large part of my life all that is left of my past are fragments in the shape of memories (internal memories) and photographs (external memories). The photo album represents man’s conception of time and memory.

The photo album becomes our own history, a family tree where we form part of a historic, cultural and human community. We can note the passage of time, how we change. We see birth and death, the traits of our departed in our children and grand-children.

When I paint, I turn past into present. I weave my own web of pictures. I create cracks in time. I return to that which has already taken place and fill it with goodwill and presence. I revisit familiar places and surround myself with the love of my dear ones. I use the factuality of life already lived to create a private, inner room. As long I live, my perception of my past will evolve and none of my past experiences can ever become petrified. No moment is ever irrevocably lost. That which has taken place affects that which is to come. The significance of the past is enhanced by that which follows. Through a process of remembering and forgetting I nourish my life and its transparent, shimmering many fold layers. Man and existence mirror eternity. There is only a fine, ethereal line, like a breath, that separates life from death. (Translation Daniela Wrede)


TRANSPARENT
Menneisyys ei häviä koskaan täysin.

Fysiikka kapinoi absoluuttisen tilan, ajan ja olemisen ajatusta vastaan. Newtonin liikettä koskevat lait kumoavat oletukset avaruuden kappaleiden kiinteistä positioista. Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria määrittelee ajan käsitteen suhteelliseksi ja avaruuden kaarevaksi. Hiukkasmekaniikan oletus useista mahdollisista tuloksista yhden oiken sijaan on tuonut luonnontieteisiin vallankumouksellisen ennakoimattomuuden ulottuvuuden. Valolla ei ole vain yhtä määritelmää, vaan sitä voidaan kuvailla sekä aaltoliikkeenä että hiukkasvirtana.

Samaan tapaan kuin moderni fysiikka on tuottanut suhteellisen aikakäsityksen, on aika omissa maalauksissani muuttunut suhteellisemmaksi. Jokaisella maalauksella on subjektiivinen aikansa ja teos voi olla valmis ennakoimattomalla hetkellä. Väri saattaa olla enemmän tai vähemmän työstetty, se voi koostua vain muutamasta kerroksesta tai lukuisista päällemaalauksista ja pesuista. Yksittäinen maalaus ja eri kuvasarjat sisältävät useita rinnakkaisia aikoja ja tiloja.

Kun maalaustapani muuttuu, muuttuu myös suhteeni todellisuuteen. Maalauksella on oma tahto - samoin kuin elämällä. Jatkuvasti katoavien hetkien tuottama tuska pyyhkiytyy pois. Poissa on myös hajoittava muutosprosessi, jossa ihminen väistämättä elää matkalla kohti kuolemaa. Samalla tavoin pois pyyhkiytyy a la prima -maalaus, siveltimenvetojen ja ajan horisontaalisuus sekä alistuminen valokuvan toistamiin väreihin .

Transparent-sana on peräisin keskiajan latinan sanasta transparentis. Sen merkitys on kolminainen: valoa läpäisevä pinta sekä pinta, jonka läpi on mahdollista nähdä. Myös toimintaa tai esimerkiksi kirjanpitoa voidaan kutsua läpinäkyväksi, jos siitä on mahdollista saada kokonaiskuva, jossa mitään ei salailla. Laseeraan ja pesen. Väripigmentti paljastaa itsestään pestäessa uusia ja yllättäviä puolia. Väristä on tullut itsenäinen suhteessa valokuvan väriskaalaan. Syntyy syvyyttä ja erilaisia kuvapintoja, peittäviä kerroksia, värien liukumia sekä uusi, vaikesti määriteltävä, moniulotteinen eksistentiaalinen tila. Valokuvan ja maalauksen aika ja tila ovat järjestyneet uudeksi. Oleminen on muuttunut paljaaksi, läpinäkyväksi ja läpäiseväksi.

Maalausteni läpinäkyvyys ei ulotu ainoastaan ihmishahmoihin ja olemiseen. Myös oma suhteeni taiteen historiaan ja maalausperinteeseen on muuttunut läpinäkyvämmäksi. Uudet teokseni ja niissä käyttämäni laseeraustekniikka kantavat viitteitä maalauksen varhaisiin ilmauksiin, samalla teoksissa on viittauksia nykytaiteen reproduktioihin ja digikuvien rastereihin. Olen yhtäkkiä uudessa tilanteessa, jossa taiteen historian eri vaiheet ja kerrostumat hengittävät maalauksissa liukumina ja kerroksellisuutena..

Nuori ihminen ei tiedä kuinka suuren osan elämästään hän on elänyt. Keski-ikäisenä voi olettaa eläneensä ainakin puolet elämästään. Olen jo elänyt suuren osan elämääni ja siitä on tallella fragmentteja muistoina ja sisäisina kuvina sekä valokuvina, jotka toimivat dokumentaatioina. Miten tämä muuttaa minua ja näkökulmaani? Valokuva-albumi edustaa ihmisen aikaa ja muistoja. Albumi on omaa lähihistoriaamme, se on sukupuu, jossa olemme osa historiallista, kulttuurista ja inhimillistä yhteisöä. Näemme ajan kulumisen ja sen miten muutumme. Näemme syntymää ja kuolemaa ja poismenneiden kasvojen piirteitä lapsissa ja lastenlapsissa.

Maalatessani muutan menneisyyttä nykyisyydeksi. Kudon omat kuvakudokseni ja rikon murtumia ja halkeamia aikaan. Palaan menneisyyteen ja täytän sen läsnäololla ja hyvällä tahdolla. Käyn paikoissa, joissa olen ollut ennenkin, ja annan läheisteni rakkauden ympäröidä minua. Menneisyyden aineksista luon oman sisäisen tilani ja menneisyyteni muuttuu niin kauan kuin elän. Menneiden tapahtumien merkitys ei ole kivettynyt eikä yksikään hetki lopullisesti poissa. Ne vaikuttavat aina tuleviin tapahtumiin. Muistaminen ja unohtaminen ravitsevat elämääni nyt ja elämästäni tulee näkyvää, kimmeltävää ja läpinäkyvää. Ihminen ja oleminen ovat ikuisuuden heijastumia. Raja elämän ja kuoleman välillä on ohut ja hauras kuin henkäys. (Käännös Mervi Appel)